Lasten kasvatus Islamissa: Johdanto ja perusteet

Lasten kasvatus Islamissa

Image result for dua for childrenLasten kasvatus on vaativa sekä vastuullinen tehtävä. Nykyään lasten suojeleminen sekä kasvattaminen Islamilaisten arvojen mukaan on entistäkin vaikeampaa- sekä muslimimaissa, että niissä maissa, joissa muslimit ovat vähemmistöinä. Islam on kuitenkin holistinen uskonto, ja sisältää kaiken- jopa ohjeet lastenkasvatukseen.


Ennen kuin tarbiya (kasvatus) alkaa:

Jo ennen lapsen syntymää (ja mielellään jo puolisoa valitessa) :   
  1. Äidin tulisi olla sisäisesti tasapainossa itsensä kanssa - mikäli äiti on jatkuvasti esimerkiksi masentunut, tai muuten tunnetiloiltaan kovin ailahtelevainen, on tasapainoisen kasvatustavan löytäminen vaikeaa.
    Jos ihminen on sellaisessa elämäntilanteessa, jossa täydellisen mielenrauhan (sakeena) saavuttaminen on mahdotonta, tulee tämän edes yrittää parhaansa mukaan kehittää sitä saavuttaakseen sellaisen tilan, jossa hänellä ei ole rajuja ”henkisiä hajoamisia” ja hänen lapsensa tuottavat hänelle onnea.(Tämä koskee tietenkin aivan samalla tavalla myös isää)
  2. Aviopuolison tuki: aviopuolisoilla saattaa olla erilaisia näkemyksiä lasten kasvatuksesta, mutta heidän on kyettävä keskustelemaan- EI lasten edessä, vaan yksityisesti- ja heidän on myös molempien kyettävä kompromisseihin. Lapset oppivat manipuloimaan avoimessa ristiriidassa olevia vanhempiaan helposti. Koraanissa sanotaan: ”Eräs Hänen merkeistään on myös se, että Hän on teistä itsestänne luonut teille puolisot, jotta löytäisitte heistä tyydytyksen, ja Hän on antanut teille keskinäistä rakkautta ja laupeutta. Totisesti, tässä on merkkejä niille, jotka ajattelevat". (30:21)
  3. Kompromissit sosiaalisten kontaktien suhteen: Me kaikki haluamme suojella lapsiamme huonoilta vaikutuksilta, mutta tämä ei tarkoita, että meillä olisi oikeus esimerkiksi perhesuhteiden katkaisemiseen- emme voi eristää lapsiamme kaikelta Islamin vastaiselta, vaikka ehkä haluaisimmekin, eikä se lopulta ole edes usein heidän edukseen. Lasten on opittava tulemaan toimeen erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten kanssa. Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, että tieten tahtoen altistaisimme lapsemme epä-islamilaiselle käytökselle vaan sitä, että kun he sille jossain vaiheessa kuitenkin altistuvat, koitamme rajoittaa vahingon määrän minimiin selittämällä, kertomalla ja opettamalla heille asioiden todellisen luonteen (lapsen iän huomioon ottaen).

12 periaatetta

Alla on 12 perusperiaatetta lasten kasvatukseen liittyen. 

  1. Dua: Äidin vilpitön rukous lapsensa puolesta on vaikutukseltaan niin suuri, ettei sitä voi muuhun edes verrata. Epäuskovankin äidin hyvä rukous, jonka hän lapsensa puolesta rukoilee, hyväksytään. Rukouksen tulisi aina olla ensimmäinen askel kaikissa tilanteissa: äidin tulee myös muistaa, että hänen rukouksiensa tulisi koskea maallisen hyvän lisäksi myös henkistä, ts. hänen tulisi rukoilla myös, että hänen lapsensa saavuttaisivat Allahin Rakkauden, Läheisyyden, vahvan uskon sekä hyvän tuonpuoleisen. Koraanissa on kerrottu profeettojen sekä heidän lastensa rukouksista syystä- Allah tahtoo opettaa niiden kautta meille, kuinka tärkeää duaan tekeminen on, sillä hänen profeettaansakin rukoilivat jälkeläistensä puolesta, vaikka olivat vanhempina parhaista parhaimpia: lapsistamme ei kasva hyviä ihmisiä meidän yritystemme vuoksi, vaan Allahin tahdosta. Meidän tulisi myös tehdä duaa itsellemme, jotta osaisimme tehdä oikeat päätökset oikeaan aikaan, ja jos teemme tai olemme tehneet vääriä päätöksiä, etteivät ne vaikuttaisi meidän lapsiimme.
  2. Rahma: Meidän tulisi suhtautua lapsiimme pehmeästi ja armollisesti, sillä tämä on sunna. Profeetta SAAS myös on "rahmatulil aalamiin" – armo kaikelle luodulle. Tämä EI tarkoita, etteikö kuria tarvittaisi: äidin pitäisi kuitenkin osata puhua lapselleen soimaamatta, loukkaamatta tai pilkkaamatta. Hadithissa sanotaan "Allah rakastaa hellyyttä/ pehmeyttä kaikessa", toisessa hadithissä profeetta SAAS ilmoitti meille: " se, joka ei ole hellä lapsille, ja kunnioittava vanhemmille, ei ole yksi meistä" . Profeetan kasvatuskeinona oli kysyä kysymyksiä sekä lapsilta, että aikuisilta, näin hän opetti ajattelua, eikä ainoastaan ulkoa muistelua.
    Jopa ei-muslimit ovat sitä mieltä, että Profeetta Muhammed SAAS on eräs maailman kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista ihmisistä, kuitenkaan hänen vaikutusvaltansa ei perustunut auktoriteettia pönkittävään raivoamiseen ja isotteluun. Ihmiset kääntyvät aina lopulta pois sellaisen ihmisen luota, joka on epäkohtelias, epäkunnioittava ja töykeä."mikäli olisit ollut karkea ja töykeä, olisivat ihmiset kaikonneet luotasi,” sanotaan Koraanissa (3:159) Profeetta SAAS neuvoi meitä myös: ” Sen, jolla on lapsi, tulee olla myöskin lapsi (hänen kanssaan)”, tämä tarkoittaa, että aikuisen pitää osata mennä lapsen tasolle tämän kanssa kommunikoidessaan- aikuisen eläytyminen lapsen maailmaan on tärkeää tasapainoisen vanhemmuuden aikaansaamiseksi.
  3. Ajoitus: Oikeiden asioiden sanominen oikeaan aikaan: Profeetan sunnasta opimme, että ihmisiä on hyvä neuvoa seuraavissa tilanteissa:
    1) matkan aikana – tämä on yleensä sellaista aikaa, jolloin me emme ole kiireisiä muiden asioiden parissa, tällöin on hyvä selittää ympäröivistä asioista. Monet lapset myös luonnostaan puhuvat matkan aikana ja kyselevät asioita. Monissa haditheissä kerrotaan, kuinka Profeetta SAAS neuvoi seuraajiaan matkojen aikana.
    2) Nukkumaanmeno aika- tavallisten satujen sijaan tai lisäksi, käyttäkää tämä aika Allahista puhuen, tai kertokaa edes sellaisia tarinoita, joissa on jonkinlainen moraalinen opetus ja keskustelkaa siitä
    3) ruoka-ajat: yhteiset ruoka-ajat, joissa koko perhe on läsnä, ovat hyvä tapa rakentaa perheen yhtenäisyyttä ja keskinäisiä suhteita.
    4) sairauden aikaan- ja varsinkin tällöin on tärkeää muistaa puhua rakastaen ja hellästi, sillä tällä on enemmän vaikutusta sydämeen- sairaan ihmisen sydän on usein pehmeämpi kuin terveen.
  4. Puhu lapsille heidän tasollaan: yksinkertaista tieto heille, katso silmiin, laskeudu puhuessasi heidän tasolleen ja käytä heidän ikäänsä vastaavaa sävyä. Pienille lapsille, joilla ei ole paljon sanavarastoa, on hyvä opettaa myös eleitä. Oleellista tässä on lapsen iän huomioon ottaminen, isommat lapset eivät kestä sitä, että heille puhutaan ”kuin vauvoille”, eivätkä pienet ymmärrä samanlaista kieltä kuin isommat.
  5. Puhu selkeästi: lapsilla ei voi olettaa olevan taustatietoa, jota vasten he voisivat tarkistaa ja verrata kuulemaansa tietoa. Me vanhemmat opetamme tätä nimenomaista taustatietoa. Neuvot on osattava antaa yksinkertaisesti. Voimme katsoa esimerkkiä esim. siitä, kuinka Imran AS neuvoi poikaansa Koraanissa. Profeetta itse SAAS myös puhui aina selkeästi, sen lisäksi hänellä oli tapana toistaa sanomansa usein kolmeen kertaan. Hän kysyi sen jälkeen vielä kysymyksiä varmistaakseen että ihmiset olivat ymmärtäneet. Kysymysten kysyminen tekee lapsesta aktiivisen oppijan passiivisen aivopesun sijaan. Anna loogisia selityksiä sille, mitä teet- tai olet tekemättä.
  6. Kerro tarinoita ja opetuksia: ”Me kerromme teille Profeettojen tarinoita vahvistaaksemme sydämiänne” (Koraani Huudin suura: 120) – lapset oppivat paljon tarinoiden ja esimerkkien avulla, ja pitävät niiden kuuntelusta. Meidän on muistettava, että tämä toimii myös toiseen suuntaan-lapset imevät samoin myös huonoja vaikutteita.
  7. Opeta esimerkin kautta: profeetta SAAS opetti käytännön asioita näyttämällä esimerkkiä. On kohtuutonta olettaa lapsen oppivan esim. Kärsivälliseksi tai rehelliseksi mikäli hänen jatkuvasti todistaa vanhempiensa kärsimättömyyttä ja valehtelua- lapset varsinkaan, teini-ikäiset, eivät kestä kaksinaamaisuutta.
  8. Avusta heitä tekemään hyvää: Hadithissä sanotaan ”jos ei halua lapsen olevan tottelematon, pitää häntä avustaa tekemään hyvää” ts. sen sijaan että aina kieltää, tulisi kehottaa tekemään hyvällä tavalla
  9. Kohtele kaikkia lapsia tasavertaisesti: osoita kaikille yhtälailla rakkautta jne. epätasa-arvoinen kohtelu johtaa hasadiin -pahansuopaan kateuteen ja sen seuraukset ovat usein tuhoisat.
  10. Sunnan tärkeys: rakkaus profeettaa ja Allahia kohtaan: meidän ei tule opettaa lapsille, että asioita tarvitsee tehdä "koska ne ovat sunna". Lapsi ei ymmärrä tätä, eikä muodosta näin sidettä sunnaan. Meidän tulee sen sijaan selittää: ”Profeetta teki näin niin mekin teemme”. On tärkeää, että puhumme lapsille profeetasta, ja siitä, minkälainen hän SAWS oli, varsinkin suhteessa lapsiin. Elämme vääristyneiden roolimallien aikaa, jossa paheita ylistetään ja hyveitä pilkataan usein heikkouksina. Siksi on entistä tärkeämpää, että lapsillemme muodostuu vahva side profeettaan SAAS jo nuorena.
  11. Vapaa-aika, tv ja lukeminen: meidän tulisi kehottaa lapsiamme leikkimään kunnes he ovat 7 vuotiaita- leikin tulisi myös hyödyttää heitä. Samaten viihteen tulisi olla islamilaisittain hyväksyttävää, sekä lapsen iälle sopivaa. On valitettavan paljon muslimeita, jotka oikeaoppisen uskonnon nimissä kieltävät lapsilta kaiken hauskan ja vastaavasti niitä, jotka tekevät
    haramista halalia, vedoten siihen, että kyseessä on lapsi. Tässä on löydettävä tasapaino, jossa hauskuus ja huumori sallitaan sellaisin tavoin, jotka tukevat lapsen kehitystä positiiviseen suuntaan.
  12. Lasta ei saisi jatkuvasti kritisoida tai soimata- antaa lapsen tehdä virheitä ja erehtyä, näin he oppivat korjaamaan virheensä, ja sen, ettei epäonnistuminen ole maailman loppu. Jatkuvan kritiikin kohteena olevasta lapsesta tuntuu, ettei hän koskaan kelpaa eikä tällainen lapsi lopulta uskalla enää yrittää mitään epäonnistumisen pelossa.

  13.                                        Image result for dua for children
    Herrani! Laske minut niiden anna minun palvoa Sinua oikein - ja myös jälkeläisteni: OI Herramme hyväksy rukouksemme. Herra suo meille anteeksi antosi, ja vanhemmillemme ja muille uskoville Tuomionpäivänä (Ibrahimin suura 40-41)
(Tämä, ja tämän blogin muut lasten kasvatusta käsittelevät artikkelit perustuvat muistiinpanoihini ZAO:n positive parenting in Islam kurssilta - blog.huom @) 

Comments

Popular Posts